12.8.2013

Tarte Tatin

Ranskalaiselle keittiölle perinteinen Tarte Tatin pääsi tänään ensikokeiluun keittiössäni. Kyseessä on omenakakku, jossa omenat karamellisoidaan ennen uunissa paistamista. Ennakkoluuloisena pidin kakkua maistamatta äklömakeana toskakakun sisarena. Erehdyin. Omenat tuovat kakkuun yllättävän paljon raikkautta, mutta ei sitä silti kevyeksi herkuksi voi mainostaa. Maittavaa kuitenkin. 

Kakku yllätti myös helppoudellaan. Olen muodostanut ohjeen mieleisekseni yhdistelemällä useita eri netistä löytämiäni ohjeita. Hetken mielijohteesta kippasin mantelilastupussin pohjallisenkin mukaan. Onneksi mielijohde osoittautui hyväksi. Perinteisesti kakku kai kuuluisi tehdä voihin, mutta luistin perinteisyydestä ja käytin leivonnassa margariinia. 



Tarvitset:

Täyte:

  • 50g voita t. margariinia
  • 1dl fariinisokeria
  • 1dl sokeria
  • 3/4dl mantelilastuja
  • 250g (pakastettuja)omenoita
Pohja
  • 50g voita t. margariinia
  • ½dl tomusokeria
  • 1 muna
  • 2½dl vehnäjauhoja
Aloita pohjasta. Sekoita pehmeän margariinin joukkoon ensin tomusokeri, sitten muna ja lopuksi jauhot. Jauhoja voit tarvittaessa lisätä. Taikinasta pitäisi tulla kiinteähkö möykky. Laita taikina jääkaappiin lepäämään ja tee silläaikaa täyte.


Sulata omenat mikrossa sulatusteholla. Sulata fariinisokeri ja rasva pannulla ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Purista omenoista liika mehu (älä kuitenkaan aivan kaikkea) ja laita ne pannulle kinuskiseoksen joukkoon. Lisää mantelit. Lisää sokeri ripotellen ja sekoitellen. Keitä seosta, kunnes sen neste on paksuuntunut. Aika riippuu omenoiden kosteudesta, itse keittelin ainakin 10 minuuttia. Seos on valmista, kun se on paksuhkoa ja kinuskimaista.  Kauho seos kakkuvuoan pohjalle. (Käytin itse kahta pientä vuokaa mutta voit tehdä myös isoon, halkaisijan tulisi olla 15-20cm). Ota taikina jääkaapista ja painele se sormin omenoiden päälle. Voit ensin kaulia sitä hieman pöydällä ja nostaa sen jälkeen vuokaan. Paista 175 asteessa 10-20 minuuttia vuuan koosta riippuen. Anna jäähtyä hetken ja kumoa lämmin kakku tarjoilulautaselle.

Tarjoile lämpimänä vanilijajäätelön tai vaikka kookoskiisselin kanssa.

♥: Heini

11.8.2013

Vanilijainen kookoskiisseli

Perinteinen vanilijakiisseli sai pläjäyksen kookosta eksoottisuutta tuomaan. Loistoyhdistelmä. 

Herkku sopii erilaisten piirakoiden ystäväksi, sen voi myös nauttia sellaisenaan tai vaikka marjojen kera.



Tarvitset:

  • 2½dl maitoa
  • maun mukaan sokeria (laitoin 1 rkl ja tuli juuri sopivasti pikkiriikkisen makeutta)
  • vanilijasokeria maun mukaan (minulla 1½ rkl)
  • 1 kananmuna
  • 3/4 dl vettä
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 400 ml kookosmaitoa


Kiehauta maito ja sekoita siihe kananmuna ja mausteet. Sekoita perunajauho veteen ja kaada ohuena nauhana maitoseoksen joukkoon. Kiehauta uudelleen, mutta älä enää keitä!! Seoksesta tulee melko paksua jankkia, mutta älä säikähdä.  Kaada kookosmaito vähitellen sekoittaen maitojankkiin, kunnes se on makuusi sopivan paksuista. Jos seos on yhä paakkuista voit lämmittää sitä vielä hiema hellalla, mutta älä kuitenkaan anna sen kiehua. Tarjoile jäähtyneenä. 

♥: Heini

10.8.2013

Ystäväni Hermanni

Sain keväällä uuden tuttavuuden, josta tahtoisin teille kertoa.

Voiko mikään piristää ensimmäistä pääsiäisloman jälkeistä arkipäivää paremmin kuin uusi ystävä? Tuskin! Vanha ystäväni Jessica päätti toteuttaa jo useita vuosia kestäneen haaveeni ja toi minulle Hermannin, haisevan taikinajuuren, josta kuitenkin hellällä hoivalla kasvaa suuri, kaunis ja maittava kakku. 


Hermanni valmiina
Hermannin alkuperäisvaatetus (©Jessica Tammisto)


Hermanni on vielä kovin pieni, mutta hänellä on suuret unelmat. Hermanni tahtoo valloittaa maailman. Minä sain kunnian auttaa tässä suuren suuressa ja merkittävässä tehtävässä. Hermanni muuttaa meille asumaan reiluksi viikoksi. Mukanaan hänellä on vai omenapunajuurisalaattirasia ja paperilappunen, jossa on kaikki tarvittava tieto, jota Hermannin ystävä (eli siis minä) tulee tarvitsemaan. 

Pelkään koko koulupäivän, että Hermanni saa hepulin ja raottaa omenapunajuurisalaattikipponsa kantta sotkien koko laukkuni. Hermanni on kuitenkin kiltti vauva eikä sotke. Kun pääsen kotiin, päätän että tuo hassunnäköinen rasia ei sovi ystävälleni ollenkaan. Niinpä kaivan kauneimman kulhoni ja varovasti kaavin Hermannin siihen. Peittelen pienokaisen vielä pyyhkeellä. Siellä mussukkani on hyvä nukkua. Hermanni asustaa aluksi tiskipöydällämme. Hän kuitenkin alkaa tuoksahtaa, kuten vauvoilla on tapana, joten siirrän hänet syrjäisempään keittiön nurkkaan. Kun illalla menen toivottamaan ystävälleni kauniita unia, huomaan että hän on alkanut hieman kuplia. Hyvä Hermanni, noin sitä kasvetaan!
Hermannin pesäkolo

Hermannin mukanaan tulleessa ohjelappusessa lukee, että häntä tulisi hämmentää puukauhalla aamulla ja illalla. Olen huono ystävä ja unohdan Hermannin kokonaan sännätessäni ensimmäisenä aamuna kokeeseen. Onneksi pääsen jo kello 13 aikoihin ja voin mennä suoraan kotiin hoivaamaan ystävääni. 

Uhmaan luonnon lakeja ja sekoitan Hermannia puukauhan sijaan leipäveitsellä. Ystäväni ei näytä pahastuvan eriskummallisesta hoivavälineestä. Otin Hermannista valokuvan muistoksi. 

Illalla sekoitan Hermannia uudelleen, jälleen veitsellä. Hän on alkanut kuplimaan yhä enemmän. Haju tuntui jo hävinneen, mutta pelmahti ilmoille sekoittaessa. 



Päivät kuluvat ja Hermanni jatkaa haisemistaan. Pian hän tahtoo ruokaa. Syötän Hermannin ja sotken samalla koko hänen pesäkolonsa sekoittaessani hieman liian vauhdikkaasti. Onneksi ystäväni ei pahastu. 


Viikon kuluttua on Hermannin aika lentää pois pesästä. Jaan hänet neljään kippoon ja kirjoitan kolmen mukaan ohjelappusen. Kolme Vauvahermannia jatkavat matkaansa ystävieni hellään huomaan. Leivon itselleni kakun viimeisestä jäljelle jääneestä. Hermanni maistui oikein mehevälle. 

Vauvahermannit valmiina maailmalle :3 


Tahtoisitko sinäkin Hermannin kaltaisen ystävän, mutta kukaan ei ole sinulle Häntä esitellyt? Ei hätää, täältä löydät ohjeen siihen kuinka laitat liikkeelle uuden Hermannin.

♥:Heini

Vanilija-mansikka -hyydykekakku

Hyydykekakkuja on tullut muutaman viime vuoden aikana väsättyä useita. Jostakin syystä tein kuitenkin vasta tänä kesänä sellaisen perinteisestä mansikasta. Ehdoton lemppari! Juuri sopivan raikas, mutta silti makea. Tuhdimman kakusta saa käyttämällä rahkan sijasta tuorejuustoa.




Tarvitset:

Keksipohja:
  • 200g Digestive -kaurakeksejä (myös muut keksit käyvät)
  • 75g sulatettua voita tai margariinia

Täyte:

  • 5 liivatelehteä
  • 2½dl vispikermaa
  • 250g maitorahkaa
  • 1-2dl sokeria
  • 2tl vanilijasokeria
  • 1dl vettä

Marjasurvoskiille:

  • 500g mansikoita
  • (sokeria)
  • 4 liivatelehteä
  • ½-1 dl mansikkamehua
Murskaa keksit ja sekoita sulatettu rasva murskan joukkoon. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla sekä vanilijasokerilla. Lisää rahka joukkoon. Kiehauta vesi ja liota kylmästä vedestä kuivaksi puristetut liivatelehdet siihen. Sekoita tasaiseksi. Kaada liivateseos kerma-rahka-seoksen joukkoon ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan ja anna sen hyytyä vähintään tunti ennen kiilteen tekemistä

Liota kiilteen liivatelehdet kylmässä vedessä. Survo mansikat ja mausta sose halutessasi sokerilla. Kiehauta mansikkamehu ja liota liivatelehdet siihen. Sekoita liivateseos mansikkasurvokseen ohuena nauhana. Kaada survos täytteen päälle ja hyydytä kakkua vielä vähintään 4 tuntia. 






♥: Heini

4.5.2013

Nachovuoka




Tarvitset:
  • 100g nacholastuja (/tortillasipsejä)
  • 400g jauhelihaa
  • 1pkr kigneypapuja
  • 2 sipulia
  • 3-5 kynttä valkosipulia
  • 2-3 tomaattia
  • tacomausteseosta
  • 1½dl vettä
  • 200g paseerattua tomaattia
  • ½-1tl chilimaustetta
  • 1prk ranskankermaa
  • ½dl maustamatonta jukurttia (tai turkkilaista jukurttia)
  • suolaa, pippuria
  • 4dl juustoraastetta
Pilko sipuli, tomaatit ja valkosipuli. Paista jauheliha pannulla. Lisää vesi ja tacomausteseos. Sekoita tasaiseksi ja lisää sipuli, valkosipuli, tomaatit, paseerattu tomaatti, kidneypavut, ranskankerma, jukurtti ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.


Voitele uunivuoka ja lado siihen vuorotellen jauhelihakastiketta, tortillasipsejä ja juustoa. Aloita kastikkeesta ja lopeta juustoon. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilemista. Näin tuhti ruoka maistuu parhaiten raikkaan salaatin kanssa.


♥: Heini